Vänrikki Stoolin tarinat

 Vänrikki Stoolin tarinat - Runeberg

Kotimaiset klassikot 4/6, runot 2/2

Jatketaan heti perään runoilla. Tosin nyt aivan päinvastaisilla runoilla. Oli sinänsä mielenkiintoista lukea vertailun vuoksi täysin erityyliset runokirjat. Ja olihan tämä nyt yleissivistävä kokemus, ei varmasti olisi ilman lukudiplomia olisi tullut tätäkään luettua. Huom. tämä postaus sisältää vähän vertailua toiseen lukemaani runokirjaan, Miki Liukkosen Raivon historiaan, josta tein äsken postauksen. Se on heti tämän alla. 

Alkuperäisesti runot ovat ilmestyneet ruotsiksi. Runoteos sisältää 35 runoa ja koostuu kahdesta yhdistetystä kokoelmasta. Heti ensimmäisenä teoksessa on Maamme-runo, eli kaikkien suomalaisten (toivottavasti) tuntema Maamme-laulu. Myös suomalaisten hyvin tuntema Porilaisten marssi on peräisin Vänrikki Stoolin tarinoista. Ehkä olen epäsivistynyt suomalainen tai jotain, mutta en ennen lukemista edes tiennyt tätä faktaa :D.

Teoksen runot kertovat 1800-luvun alussa tapahtuneesta Suomen sodasta. Runoissaan Runeberg ihannoi ja romantisoi suomalaisia sotilaita ja isänmaallisuutta sekä urhoollista maanpuolustusta. Teoksessa on kehyskertomus, joka esitellään toisessa runossa. Nuori opiskeleva mies tutustuu vanhaan mieheen; itse vänrikki Stooliin, joka on Suomen sodassa taistellut veteraani. Tämä nuori opiskelija toimii minäkertojana. Kehyskertomuksen idean mukaisesti teoksen lopussa on pääteltävissä, että runot ovat Stoolin tarinoita. Tutkin kirjaa jälkikäteen enemmän netissä, ja sain selville, että osa teoksessa esiintyvistä henkilöistä olivat oikeasti olemassa ja taistelemassa sodassa. Myös osa tapahtumista on todellisia, kuten esim. Lapuan taistelu ja monet muut oikeat sodan vaiheet. 

Runokirjoja käsitellessä on minun tietenkin sanottava (taas), että en pidä runoista tai etenkään runokirjoista ollenkaan. Ihan sama onko runokirja vanha vai uusi ja erittäin moderini, en pidä runoista tai siitä, että niitä pitää lukea vielä koko kirjan edestä. Luin tämän teoksen e-kirjana (kuten myös Liukkosen Raivon historian), koska en halunnut lähteä kirjastoon jonkin runokirjan takia, hyi. Minulla on niin huono asenne runoja kohtaan, että olivat ne miten hyviä tai huonoja tai kauniita tahansa, en pidä niistä. Yritin kuitenkin. Vaikka Runebergin runot olivatkin ihan luettavissa verrattuna Liukkosen runoihin, eivät nekään minulle olleet niin sujuvaa luettavaa kuin kertomakirjallisuus. Jos nyt lähdetään näitä kahta runoteosta vertailemaan, niin pidin tästä paljon enemmän. Runeberg käyttää vanhahtavaa ja vanhan runotyylin kieltä (mikä on tietenkin luonnollista kun kyseessä on vanha kirja), mutta silti valitsisin tämän yli ylimodernin kielen milloin tahansa. 

Raivon historia

 Miki Liukkonen - Raivon historia 2015 WSOY

Kotimainen nykykirjallisuus 1/4, runot 1/2

Tämä kirja ei kuulu listaan, mutta sain vaihtaa pari kirjaa, joten tämä on sitten yksi jonka vaihdan.

En tiedä millaisia nykyrunot ovat, mutta tämä ainakin oli hyvin erikoinen kirja ja aivan täysin päinvastaista kuin minun kirja- tai edes runomakuni. En muutenkaan pidä runoista, ja nämä runot vasta olivat kaukana jo perinteisestä runoudestakin. Onhan se toisaalta hyvä poistua mukavuusalueelta, mutta eipä tästä paljoa käteen jäänyt, eikä mielipiteeni runoista muuttunut ainakaan positiiviseen suuntaan. Ehkä olen vain liian vanhanaikainen ymmärtääkseni tällaista abstaktia nykyrunoutta. Runot eivät vain ole minun juttuni, eikä huumorintajuni ja ajatusmaailmani tuntunut oikein kohtaavan Liukkosen kanssa. No, kokemus tämäkin, mutta jää kyllä viimeiseksi kerraksi.

Jotkut sivut olivat vain silkkaa sanasotkua, esimerkiksi jokin sana saattoi toistuessaan muodostaa kuvan. 

Yksi kavereistani teki ykkösellä (tai kakkosella, en nyt muista tarkkaan) tästä ryhmänsä kanssa kirjaesittelyn. Silloin sain tästä heti todella oudon kuvan, ja niinpä se palasi mieleeni heti kun mietin kotimaisen nykykirjallisuuden runokirjoja. 

Runojen aiheet kirjassa vaihtelevat, ja ovat todella absurdeja ja abstrakteja ja niissä ei tunnu olevan aina järkeä. Kirja tuntui vain Liukkosen sekavalta ajatuksenjuoksulta, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Teos ei tunnu kovin pohditulta kokonaisuudelta, eikä ainakaan ole mikään hienosti jäsennelty kokonaisuus. Jos runoja lähtisi syvemmin tulkitsemaan, voisi niillä oikeasti olla jotain merkitystä.  Tosin tehtyäni hieman tutkimusta, lyösin sellaisen tiedon, että Liukkonen sanoi olleensa umpikännissä kirjoittaessaan Raivon historiaa. En ole tutustunut hänen muihin teoksiinsa mutta voisin silti hyvällä omalla tunnolla sanoa, että sen kyllä huomaa :D.

Sudenmorsian

 Sudenmorsian - Aino Kallas (1928)

Suomen kirjallisuuden klassikot 3/6

Vaikka kyseessä onkin romaani, Sudenmorsian on niin lyhyt, että olisin voinut kuvitella sen olevan vain pitkä novelli. Ainakin minun lukemassani kopiossa oli alle 100 sivua. Tiesin jo ennakkoon kirjan olevan lyhyt, joten pystyin lukemaan sen tähän koulun osalta työläämpäänkin väliin. 

Teoksen juonella on kiva idea, mutta siinä käytettävä vanhahtava kieli ei oikein miellyttänyt minua. Miljöönä teoksessa on 1600-lukulainen Viro, ja juuri miljöön takia käytetty kielikin oli mitä oli. Kieleen kyllä tottui, mutta kirja oli siinä vaiheessa jo pitkällä. Poikkeuksena tottumuksistani romaanissa kertojana on kaikkitietävä kertoja, joka sekä kertoo tarinaa, että tulkitsee sitä ja arvioi päähenkilön toimintaa. Tämä oli mielestäni mielenkiintoinen lisä kirjaan, ja raikasta erilaisuutta ainaisiin ensimmäisen ja kolmannen persoonan kertojiin. 

Päähenkilö kirjassa on nuori nainen nimeltä Aalo. Metsävahti Priidik näkee Aalon pesemässä lampaita, ja ihastuuu tähän. Pari menee naimisiin ja saavat lapsen. He ovat rakastuneita. Eräänä päivänä Aalo kuitenkin tuntee sutten ja jonkinlaisen metsänhengen kutsuvan häntä soille, ja myöhemmin sudet tulevat hakemaan häntä, eikä Aalo voi vastustaa kutsua. Tästä lähtien Aalo alkaa viettää yönsä susilaumansa parissa, ja nauttii uuden yöelämänsä vapaudesta. Hänestä muuttuu siis ihmissusi. Päivisin hän on kotona kun mikä tahansa vaimo. Hänen yölliset toimensa eivät kuitenkaan jää Priidikiltä huomaamatta, ja hän karkoittaa vaimonsa luotaan. Myöskään kyläläiset eivät halua häntä enää.

Aalo on kiltti, ja hän on miehelleen kuuliainen, eli teoksen aikaan voisi sanoa hänen olevan käytännössä täydellinen vaimo. Kuitenkin yliluonnolliset voimat saavat hänestä otteen, ja hän alkaa niiden myötä villimmäksi ja toteuttamaan voimakasta viettiään sutena. Silti hän on vielä päiväelämässään entisensä, mutta ihmissuden vapaa elämä jättää jälkensä.