Vänrikki Stoolin tarinat

 Vänrikki Stoolin tarinat - Runeberg

Kotimaiset klassikot 4/6, runot 2/2

Jatketaan heti perään runoilla. Tosin nyt aivan päinvastaisilla runoilla. Oli sinänsä mielenkiintoista lukea vertailun vuoksi täysin erityyliset runokirjat. Ja olihan tämä nyt yleissivistävä kokemus, ei varmasti olisi ilman lukudiplomia olisi tullut tätäkään luettua. Huom. tämä postaus sisältää vähän vertailua toiseen lukemaani runokirjaan, Miki Liukkosen Raivon historiaan, josta tein äsken postauksen. Se on heti tämän alla. 

Alkuperäisesti runot ovat ilmestyneet ruotsiksi. Runoteos sisältää 35 runoa ja koostuu kahdesta yhdistetystä kokoelmasta. Heti ensimmäisenä teoksessa on Maamme-runo, eli kaikkien suomalaisten (toivottavasti) tuntema Maamme-laulu. Myös suomalaisten hyvin tuntema Porilaisten marssi on peräisin Vänrikki Stoolin tarinoista. Ehkä olen epäsivistynyt suomalainen tai jotain, mutta en ennen lukemista edes tiennyt tätä faktaa :D.

Teoksen runot kertovat 1800-luvun alussa tapahtuneesta Suomen sodasta. Runoissaan Runeberg ihannoi ja romantisoi suomalaisia sotilaita ja isänmaallisuutta sekä urhoollista maanpuolustusta. Teoksessa on kehyskertomus, joka esitellään toisessa runossa. Nuori opiskeleva mies tutustuu vanhaan mieheen; itse vänrikki Stooliin, joka on Suomen sodassa taistellut veteraani. Tämä nuori opiskelija toimii minäkertojana. Kehyskertomuksen idean mukaisesti teoksen lopussa on pääteltävissä, että runot ovat Stoolin tarinoita. Tutkin kirjaa jälkikäteen enemmän netissä, ja sain selville, että osa teoksessa esiintyvistä henkilöistä olivat oikeasti olemassa ja taistelemassa sodassa. Myös osa tapahtumista on todellisia, kuten esim. Lapuan taistelu ja monet muut oikeat sodan vaiheet. 

Runokirjoja käsitellessä on minun tietenkin sanottava (taas), että en pidä runoista tai etenkään runokirjoista ollenkaan. Ihan sama onko runokirja vanha vai uusi ja erittäin moderini, en pidä runoista tai siitä, että niitä pitää lukea vielä koko kirjan edestä. Luin tämän teoksen e-kirjana (kuten myös Liukkosen Raivon historian), koska en halunnut lähteä kirjastoon jonkin runokirjan takia, hyi. Minulla on niin huono asenne runoja kohtaan, että olivat ne miten hyviä tai huonoja tai kauniita tahansa, en pidä niistä. Yritin kuitenkin. Vaikka Runebergin runot olivatkin ihan luettavissa verrattuna Liukkosen runoihin, eivät nekään minulle olleet niin sujuvaa luettavaa kuin kertomakirjallisuus. Jos nyt lähdetään näitä kahta runoteosta vertailemaan, niin pidin tästä paljon enemmän. Runeberg käyttää vanhahtavaa ja vanhan runotyylin kieltä (mikä on tietenkin luonnollista kun kyseessä on vanha kirja), mutta silti valitsisin tämän yli ylimodernin kielen milloin tahansa.