Don Quijote

Don Quijote  -  Cervantes 1605

Maailmankirjallisuuden klassikot 5/6

 Kyseessä on maailmanlaajuisesti merkittävä teos, sillä siinä, missä Decameronea voidaan pitää nykyisen novellikirjallisuuden edeltäjänä, Don Quijotea voidaan pitää romaanikirjallisuuden edeltäjänä. Teos on myös ilmeisesti maailman toiseksi käännetyin kirja. Teos suhtautuu avoimen kriittisesti keskiajalla heränneeseen ritariromantiikkaan ja parodisoi sitä. Cervantes itse kertoo tämän olevan kirjan ainoa tarkoitus. 

Parodian lisäksi teos myös viestittää sitä, miten haaveet ja todellisuuden karuus eivät kohtaa. Don Quijotella on isot haaveet ja käsitys elämästä, ja muut näkevät hänet seonneena. Hän joutuu kohtaamaan mitä liiasta fantasioinnista seuraa. Elämä ei ole satukirja. Teoksen kertoja on kaikkitietävä kertoja, joka on myös meta. Vähän erilaista, kuin mihin olen tottunut.

Teoksen päähenkilö on vanheneva maalaishildago, oikealta nimeltään Alfonso Quijano Hän on erittän hyväntahtoinen ja iloisenoloinen mies. Hän lukee ihaillen vähän liikaa ritariromaaneja, ja päättää itseki ryhtyä vaeltavaksi ritariksi puolustamaan heikompia ja taistelemaan pahaa vastaan herättäen ritarillisuuden uudelleen. Hän aloittaa matkansa ympäriinsä Espanjaa. Koska Quijano on köyhä, hänen haarniskansa on ruosteinen ja hänen hevosensa Rosinante ei ehkä ihan vastaa ritarien ihanteita. Ritarinimekseen Quijano ottaa teoksen nimestä tutun don Quijote Manchalaisen. Hän elää haavettaan kaikenaikaa, ja näkee taianomaisuutta siellä, missä sitä ei ole. Majatalot ovat hänelle linnoja ja tuulimyllyt jättiläisiä, joita vastaan hän taistelee. Tämä kohta oli oikeastaan ainoa asia mitä itse kirjan varsinaisesta tapahtumallisesta sisällöstä tiesin (tai muistin) ennestään, joten yllätyin kun huomasin miten "merkityksettömästä" kohtauksesta todellisuudessa olikin kyse. 

Quijote palkkaa aseenkantajakseen Sancho Panza nimisen maalaismiehen. Panza suhtautuu elämään paljon Quijotea realistisemmin, ja myös pelkurimaisemmin. Hänkin näkee ritarinsa kahjona, mutta lähtee mukaan rahan ja oman saaren toivossa. 

Quijoten ritariseikkailut päättyvät, kun eräs hänen tuttunsa ritaria esittäen haastaa hänet kaksintaisteluun. Voitettuaan tämä määrää Quijoten lopettamaan ritarin elämän vuoden ajaksi. Quijote ei pääse kuitenkaan viettämään paimenen elämäänsä, sillä hän sairastuu. Ennen kuin sairaus koituu hänen kohtalokseen, kuolemaisillaan oleva Quijano (virallinen nimi selviää vasta täällä teoksen toisen osan lopussa) tulee lopulta järkiinsä ja tajuaa olleensa hölmö. Hän esimerkiksi määrää tekemään veljentyttärensä perinnöttömäksi jos tämä nai miehen, joka lukee liikaa ritarikirjoja, viitaten ikään kuin itseensä. 

Vaikka teos olikin huumorillinen teos, oli sen toinen osa hieman vakavampi siinä missä ensimmäinen oli aikalailla pelkästään melko hilpeää kamaa. Teoksen loppu on vähän surullinen ja opetuksellinen. Itse pidin kirjaa kuitenkin omaan makuuni vähän tylsänä, sillä osa kertomuksista oliva melko hidastempoisia ja itseääntoistavia edeten samaa kaavaa noudattaen. 

Vanhahtava kirjoitustyylikään ei ollut oikein mieleeni, ja joskus tapahtumat ilmaistiin aika vaikeaselkoisesti. Kappalejakokaan ei ollut ihan tätä päivää, siinä missä minä teen välillä liian lyhyitä kappaleita, Cervantes kirjoitti aivan liian pitkiä. Yleisesti kirjoitusasu on kyllä näissä vanhoissa kirjoissa itselleni aina se kovin kipukohta, koska liian itselle epämiellyttävä / vieras kirjoitustyyli vie minua aina ulos tarinasta.