Jumalan sana

Jumalan sana - Kari Hotakainen 2011

Kotimainen nykykirjallisuus 4/4.  Lukudiplomi kaikkiaan 20/20!

Teoksen talouselämäaihe ei sinänsä kuulostanut mielenkiintoiselta, mutta en ottanut mitään ennakko-odotuksia. Mielenkiintoisen kuuloiseksi kirjan kuitenkin teki se, että se on yhdenpäivänromaani. Sellaisia en ole vielä kovinkaan montaa lukenut, niin ainakin tulee mukavaa vaihtelua jos ei muuta. Teos oli myös tähän hetkeen mukavan lyhyt (päälle 300 sivua). 

Romaanin päähenkilö on Jukka Hopeaniemi. Hän on päältäpäin menestynyt yrityksen toimitusjohtaja ja investointipankkiiri. Teos tuo realisoivaa kuvaa oikeankin elämän menestyneistä liikemiehistä, kun kirja osoittaa, että hekin ovat vain ihmisiä, eikä heilläkään ole aina helppoa. Hopeaniemellä on paljon paineita liike-elämässään, ja hänen edemennyt isänsä oli aikanaan menestynyt liikemaailmassa. Isän saappaisiin on kuitenkin vaikea astua, sillä hän on saanut menestyksensä tavalla, joka ei enää nykypäivänä toimi.

Teoksen alussa Hopeaniemi on lupautunut vieraaksi aamutelevision puheohjelmaan Huomenta Maahan, vaikka hän on elämänsä ajan vältellyt telkkaria. Hopeaniemi on kuitenkin jäänyt tulivuorenpurkauksen aiheuttaman tuhkapilven vuoksi jumiin Lappiin Saariselälle. Hänen lentonsa on peruttu ja julkiset kulkuvälineet eivät tule Hopeaniemellä kysymykseen, joten hän ottaa yhteyttä isänsä eläköityneeseen autonkuljettajaan Armakseen. Armas tulee hieman vastentahtoisesti hakemaan Hopeaniemiä Jaguarilla. Kyydistä löytyy Hopeaniemen isän jättämiä kasetteja, joita kuunnellaan matkalla. 

Hopeaniemi on hahmona juurikin se, joka näyttää isot liikemiehet realistisessa valossa. Hän esimeriksi avautuu elämänsä rankkuudesta Armakselle, joka elää itse hyvin erilaista elämää. Hopeanimen asemassa hänellä ei ole paljoa vapauksia eikä juurikaan aikaa itselleen. Omien mielipiteiden kanssa on oltava varovainen eikä saa synnyttää mitään ongelmia. Hopeaniemi onkin varjellut yksityisyyttään visusti. 

Hotakainen kirjoittaa mielestäni hyvin. Lauserakenteet ovat "lyhyitä ja ytimekkäitä", mutta todella sujuvia. Kirjoitustyylin vuoksi ehkä minulle melko tylsäaiheinen teos ei kuitenkaan pääse juurikaan kyllästyttämään. En ole muistaakseni lukenut ennen Hotakaisen kirjoja, tai ainakaan hänen romaanejaan (olen kyllä lukenut Hotakaisen kirjoittaman Kimi Räikkösen). Toisinaan nautin juurikin tällaisista hahmokeskeisistä kirjoista, joissa tarkoituksena on nimenomaa tutustua hahmoihin; heidän ajatusmaailmaan ja elämään, eikä itse juoni ole niinkään keskiössä. Tai siltä tämä minulle ainakin tuntui. 

Noniiin. Tämän kirjan myötä olisi sitten vihdoin lukudiplomi valmis! Tämä oli kyllä ihan hyvä valinta vikaksi kirjaksi. Saa nähdä jatkuuko lukubloggaus vielä tämän jälkeen. Sisältö voi tosin olla vähän yksitoikkoisempaa, sillä vihdoin pääsen lukemaan vaan niitä kirjoja, jotka kiinnostavat :D. Ei enää runoja tai näytelmiä. Teen ehkä jossain vaiheessa omaksi ilokseni pienen yhteenvedon lukudiplomin suorittamisesta. 

Pikku naisia

Pikku naisia - Louisa May Alcott 1868

Maailmankirjallisuuden klassikot 6/6

Valitsin tämän kirjan, koska vuoden 2019 Pikku naisia -elokuvassa Theodoren näyttelijä on yksi niin sanotuista julkkisihastuksistani. En ollut ennen elokuvaa koskaan edes kuullutkaan kirjasta, vaikka kyseessä on ilmeisesti rakastettu klassikkoteos. Se on julkaistu alunperin kahdessa osassa, mutta vähän myöhemmin se osat yhdistettiin ja julkaistiin yhtenä teoksena. 

Pikku naisia kertoo "kasvutarinan" neljästä Marchin sisaruksesta; Megistä, Josta, Bethistä ja Amysta. Tytöt ja heidän äitinsä ovat jääneet keskenään isän lähdettyä sotaan. Perhe on myös köyhtynyt. He löytävät kuitenkin tuttavan ja auttavan käden naapurin herra Laurencesta ja tämän pojanpojasta Lauriesta (Theodore). Arki on välillä rankkaa ja tytöt yrittävät yhdessä ja omilla tavoillaan selviytyä haasteista ja vastoinkäymisistä. 

Keskeisimpiä henkilöitä ovat juurikin Marchin tytöt. Meg on heistä vanhin, teoksen alussa 16-vuotias. Häntä pidetään myös sisaruksista kauneimpana ja hän huolehtii nuoremmista äidin ollessa poissa. Meg on ikään kuin sitä, mitä tuona aikana naiselta odotettiin.

Seuraavaksi vanhin, Jo, taas on poikamaisempi ja hänellä on enemmän omaa tahtoa kuin Megillä. Jo on itsepäinen eikä aina hallitse hermojaan. Hän on itsenäinen, eikä halua esimerkiksi aviomiestä (ainakaan vielä). Jo rakastaa kirjoittamista, mutta saattaa toisinaan kirjoittaa vain rahan toivossa. 

Kolmanneksi vanhin Beth on ujo, herkkä ja erittäin hyväsydämminen. Hän rakastaa pianonsoittoa. Beth sairastuu kirjan ensimmäisessä osassa, ja sairastuminen aiheuttaa hänen terveytensä lopullista huononemista, vaikka hän alun perin paraneekin. Bethin kuolema on yksi teoksen huomattavimmista tapahtumista ja rakas etenkin Jolle. 

Nuorin sisaruksista on Amy. Amy on myös "itsekkäin" sisaruksista, vaikka välittää heistä silti. Hän on kiinnostunut taiteesta. Amy on valmis tarttumaan tilaisuuteen ja tahtoo nähdä vaivaa tavoitteidensa saavuttamiseksi. 

Tyttöjen lisäksi suhteellisen merkittävä hahmo on myös Laurie. Hän muodostaa hyvän ystävyyden Marchin tyttöjen, etenkin Jon, kanssa. Laurie on rikas ja tykkää auttaa. Hän valmistautuu itse menemään Harvardiin yliopistoon, ja hänen tuutorinsa John Brooke avioituu ja hankkii lapsia Megin kanssa. Laurie itse kehittää tunteita Jota kohtaan, mutta Jo ei pysty näkemään heidän välillään mitään romanttista, sillä Laurie on Jolle kuin veli. Laurie kuitenkin löytää myöhemmin uuden rakkauden Amysta. 

Pikku naisia ei nyt ehkä ollut ihan sitä itselleni mieluisinta kirjagenreä, mutta lukemisesta pystyi silti nauttimaan kunhan vain pääsi "sisälle" kirjaan. Vähän vanhanaikaisia juttujahan tässäkin tietysti oli, mikä on minulle yleensä vähän luotaantyöntävä asia kirjoissa. Vanhanaikaisuudet eivät kuitenkaan olleet niin "pahoja" kun mitä olin ennakkoon ajatellut. Vähän tuli teoksen lopusta myös sellainen fiilis, että on niin sanotusti kaikki kaikessa ja ikään kuin naisen tehtävä perustaa perhe ja saada lapsia. Lopussa nimittäin koko perhe (isä mukaan lukien) kokoontuu ja nyt kaikilla tytöillä (paitsi tietenkään Bethillä) on mies ja lapsia, myös Jolla. Tämänkin kuitenkin toisaalta ymmärtää, kun miettii aikaa, jona teos on kirjoitettu. 

Puhdistus

Puhdistus - Sofi Oksanen 2008

Kotimaiset nykyteokset 3/4

Olin kuullut Puhdistuksesta paljon, onhan kyseessä tunnettu suomalainen teos, mutta en sitten loppujen lopuksi tiennyt kirjasta oikein mitään. Minulle kirja ei oiken kuulostanut mielenkiintoiselta, mutta valitsin sen silti. Puhdistus oli alunperin ilmeisesti kirjoitettu näytelmäksi, ja itse romaaniversio on julkaistu tuolloin 2008. 

Eletään vuotta 1992 vasta itsenäistyneessä Virossa. Maaseudulla asuva vanha nainen Aliide Truu löytää eräänä päivänä kotinsa pihalla pyörtyneen nuoren naisen Zaran. Molemmilla naisilla on oman aikansa rankka tausta, ja niitä käsitellään kirjassa. Väkivaltaista miestään pakenevan Zaran tapaaminen saa Aliiden muistelemaan omaa menneisyyttään. Zaran tarinassa lukijalle puolestaan alkaa seljetä, kuka Zara oikein on, ja miksi hän on päätynyt juuri Aliiden pihalle. Teos on melko rankka, ja siinä on suuresti esillä naisiin kohdistettu väkivalta ja muu kaltoinkohtelu. Olen kuullut esimerkiksi äidiltäni, että teos on liiankin synkkä. En kuitenkaan ole ihan samaa mieltä. Olihan teos synkeä ja sisälsi rankkoja kohtia, mutta ehkä sitten olen vaam tottunut sellaisiin. Tai jotain. 

Teoksessa seurataan kahta eri aikajanaa, 1990-lukua, ja 1930-luvun loppua, jolloin Aliide itse oli nuori. 1990-luvulle sijoittuvissa tapahtumissa Viro on saanut itsenäisyytensä, kun taas Aliiden nuoruudessa Viro on menettänyt sen Neuvostoliitolle. Aliiden nuoruudessa kerrotaan tarina siitä, kuinka kamalaksi ihmisten elämä muuttuu kun kommunistiset neuvostoliittolaiset tulevat tunkemaan ideologiaansa väkivalloin. Osa virolaisista liittyy kiihkomielisesti kannattamaan kommunisteja ja ryhtyy esimerkiksi ilmiantamaan sitä vastustavia ihmisiä. Kohta kehenkään ei voi enää luottaa.  Nuori Aliide on erittäin kateellinen ja mustasukkainen siskonsa Ingelin miehestä Hansista. Myös Aliide itse sortuu alhaisiin tekoihin. 

Zaran tarina puolestaan tuo esiin naisiin kohdistuvan huonon kohtelun 90-luvun itsenäistyneessä Virossa. Hän on lähtenyt etsimään parempaa elämää lännestä, mutta onkin joutunut pakotettuna seksityöläiseksi. Käy myös ilmi Zaran olevan Aliiden sukulainen, ja on siksi halunnut etsiä juuri hänet.

"Aikahypyt" ja muut oli toteutettu mielestäni todella hyvin ja mielenkiintoisesti. Ne Oksanen on kirjoittanut sulavasti ja hyvin harkiten. Myös juonen rakenne oli hyvä ja piti mielenkiintoa yllä. Teoshan alkaa hahmojen nykyhetkestä, ja sitten ikään kuin kerrotan, miten kumpikin on elämänsä käänteiden ja rankkojen kokemusten kautta päätynyt juuri tähän tilanteeseen. 

Miksi tästä kirjasta oli näin vaikea yrittää kirjottaa järkevän ja johdonmukaisen kokonaisuuden postausta? En tiedä, yritin nyt vaan saada kirjan jotenkin selitettyä. Tykkäsinkö kirjasta? En oikein tiedä sitäkään. Yleensä päädyn tykkäämään aina jollain tasolla kirjoista juuri kun olen saanut ne luettua ja kirja vielä "soi" kokonaisuutena päässäni. En nyt ihan täysin lämmennyt tälle, eikä kyseessä ollut mikään sellainen mullistava teos, jollaista olin suosion ja kehujen määrän perusteella olettanut. Ihan kiva kuitenkin, ja nyt taas on yksi yleissivistävä teos luettu. 

Työmiehen vaimo

Työmiehen vaimo - Minna Canth 1885

Kotimaiset klassikot 6/6, näytelmät 2/2

Tänään käsittelyssä on teos, jonka luin jo hiihtolomalla, mutta postaus jäi jotenkin luonnoksiin pelkkänä otsikkona ylppärien lähestyessä uhkaavasti. Kyseessä on yksi tunnetuimmista ja kantaaottavimmista Canth-teoksista. Itselläni on aina ollut käsitys tästä feministisenä teoksena. Kovin kauas ei ajatukseni heittänyt, sillä teoksessa käsitellään kritisoiden naisen alisteista asemaa mieheen nähden avioliitossa, sekä naisen aseman lisäksi alkoholin käytön haittoja. Lopulta kyseessä olikin juuri se mitä ajattelinkin; feministinen teos. 

Kirjan alussa teoksen päähenkilö Johanna menee naimisiin "työmies" Riston kanssa, mistä tietysti tulee teoksen nimi Työmiehen vaimo. Paikalle ilmestyy Riston entinen kumppani Kerttu (kutsumanimeltään Homsantuu, jota en nyt tässä postauksessa käytä vaan käytän Kerttua, koska Homsantuu kuulostaa minulle jostain syystä ihan kamalalta). Tämä kertoo, kuinka Risto on meinannut naida hänet, mutta onkin päätynyt pettämään. Johanna ei pidä kuulemastaan, ja haluaisi lähteä samantien, mutta tulee painostetuksi jäämään häihin ja päätymään avioliittoon Riston kanssa. Kuten olettaa saattaa, Risto on huono aviomies. Hän on epäuskollinen Johannalle ja koettaa iskeä Kerttua. Hän saa avioliiton kautta käyttöönsä Johannan rahat. Risto leveilee rahoilla, jotka eivät ole todellisuudessa hänen, eikä hän ole tehnyt töitä rahojen eteen. Vaikka Risto on paperilla työmies, ei hän kyllä paljoa itseään töillä rasita, vaan juopottelee Johannan ansaitsemilla rahoilla. 

Vuoden kuluttua häistä Risto on jo ehtinyt tuhlaamaan kaikki rahat ryyppäämiseen. Hän vaatii Johannaa antamaan tienaamansakin rahat itsensä käyttöön. Teoksessa muut naiset syyttävät Johannaa siitä, että Risto juo, vaikka nimenomaan Johanna on avioliitossaan asemassa, jossa ei voi vaikuttaa asiaan. Johanna on toisessa kohtauksessa torilla etsimässä ruokaa itselleen ja nälästä sairaalle vauvalleen. Perheellä menee huonosti. Yksi toisita naisista kritisoi Johannaa huonoksi emännäksi, vaikka tämä on yrittänyt tehdä kaikkensa vain jotta Risto voisi pilata kaiken. Kaikesta tehdään Johannan syytä, ja Johanna itsekin uskoo tähän. Johannan tarina saa surullisen lopun, ja hän kuolee näytelmän neljännessä näytöksessä. Ristoa puolestaan pidetään hyvänä miehenä, koska hän ei koskaan lyönyt vaimoaan. Kerttu, joka on joutunut Riston "uhriksi" uudelleen, saa miehestä tarpeekseen ja yrittää lopulta ampua hänet. 

Täytyy kyllä sanoa, että jos olisin itse Johannan paikalla, Risto olisi saanut kirjaimellisesti kengänkuvan pakaraansa heti häissä. Rupesi ärsyttämään, että naisia on pidetty tuollaisessa asemassa, ja vielä pahempaa, naiset ovat historiassa aina kollektiivisesti suostuneet miesten alistettaviksi, vaikka muodostavat puolet väestöstä. No, ne ovat niitä vanhojen aikojen yhteiskuntamalleja, onneksi en ole siellä itse kun jo valmiiksi kaikenlainen komentelu saa minut suuttumaan. Canth osoittaakin, että naisten alistamisen päättymiseksi naisten on tehtävä jotakin, eikä vain alistua ja syyttää itseään miesten virheistä, ja ennen kaikkea tukea toisiaan eikä tuomita toisiiaan. 

En ole oikein ikinä tykännyt lukea näytelmämuotoista kirjallisuutta (tai sitten sain vaan traumat siitä Harry Potterin "jatko-osasta") enkä tykännyt siitä nytkään. Kaipaan vähän erilaista ja syvempää kerrontaa. Näytelmäkirjat toimivat paremmin näytelminä, vaikka en yleensä kyllä oikein pidä niistäkään. 

Don Quijote

Don Quijote  -  Cervantes 1605

Maailmankirjallisuuden klassikot 5/6

 Kyseessä on maailmanlaajuisesti merkittävä teos, sillä siinä, missä Decameronea voidaan pitää nykyisen novellikirjallisuuden edeltäjänä, Don Quijotea voidaan pitää romaanikirjallisuuden edeltäjänä. Teos on myös ilmeisesti maailman toiseksi käännetyin kirja. Teos suhtautuu avoimen kriittisesti keskiajalla heränneeseen ritariromantiikkaan ja parodisoi sitä. Cervantes itse kertoo tämän olevan kirjan ainoa tarkoitus. 

Parodian lisäksi teos myös viestittää sitä, miten haaveet ja todellisuuden karuus eivät kohtaa. Don Quijotella on isot haaveet ja käsitys elämästä, ja muut näkevät hänet seonneena. Hän joutuu kohtaamaan mitä liiasta fantasioinnista seuraa. Elämä ei ole satukirja. Teoksen kertoja on kaikkitietävä kertoja, joka on myös meta. Vähän erilaista, kuin mihin olen tottunut.

Teoksen päähenkilö on vanheneva maalaishildago, oikealta nimeltään Alfonso Quijano Hän on erittän hyväntahtoinen ja iloisenoloinen mies. Hän lukee ihaillen vähän liikaa ritariromaaneja, ja päättää itseki ryhtyä vaeltavaksi ritariksi puolustamaan heikompia ja taistelemaan pahaa vastaan herättäen ritarillisuuden uudelleen. Hän aloittaa matkansa ympäriinsä Espanjaa. Koska Quijano on köyhä, hänen haarniskansa on ruosteinen ja hänen hevosensa Rosinante ei ehkä ihan vastaa ritarien ihanteita. Ritarinimekseen Quijano ottaa teoksen nimestä tutun don Quijote Manchalaisen. Hän elää haavettaan kaikenaikaa, ja näkee taianomaisuutta siellä, missä sitä ei ole. Majatalot ovat hänelle linnoja ja tuulimyllyt jättiläisiä, joita vastaan hän taistelee. Tämä kohta oli oikeastaan ainoa asia mitä itse kirjan varsinaisesta tapahtumallisesta sisällöstä tiesin (tai muistin) ennestään, joten yllätyin kun huomasin miten "merkityksettömästä" kohtauksesta todellisuudessa olikin kyse. 

Quijote palkkaa aseenkantajakseen Sancho Panza nimisen maalaismiehen. Panza suhtautuu elämään paljon Quijotea realistisemmin, ja myös pelkurimaisemmin. Hänkin näkee ritarinsa kahjona, mutta lähtee mukaan rahan ja oman saaren toivossa. 

Quijoten ritariseikkailut päättyvät, kun eräs hänen tuttunsa ritaria esittäen haastaa hänet kaksintaisteluun. Voitettuaan tämä määrää Quijoten lopettamaan ritarin elämän vuoden ajaksi. Quijote ei pääse kuitenkaan viettämään paimenen elämäänsä, sillä hän sairastuu. Ennen kuin sairaus koituu hänen kohtalokseen, kuolemaisillaan oleva Quijano (virallinen nimi selviää vasta täällä teoksen toisen osan lopussa) tulee lopulta järkiinsä ja tajuaa olleensa hölmö. Hän esimerkiksi määrää tekemään veljentyttärensä perinnöttömäksi jos tämä nai miehen, joka lukee liikaa ritarikirjoja, viitaten ikään kuin itseensä. 

Vaikka teos olikin huumorillinen teos, oli sen toinen osa hieman vakavampi siinä missä ensimmäinen oli aikalailla pelkästään melko hilpeää kamaa. Teoksen loppu on vähän surullinen ja opetuksellinen. Itse pidin kirjaa kuitenkin omaan makuuni vähän tylsänä, sillä osa kertomuksista oliva melko hidastempoisia ja itseääntoistavia edeten samaa kaavaa noudattaen. 

Vanhahtava kirjoitustyylikään ei ollut oikein mieleeni, ja joskus tapahtumat ilmaistiin aika vaikeaselkoisesti. Kappalejakokaan ei ollut ihan tätä päivää, siinä missä minä teen välillä liian lyhyitä kappaleita, Cervantes kirjoitti aivan liian pitkiä. Yleisesti kirjoitusasu on kyllä näissä vanhoissa kirjoissa itselleni aina se kovin kipukohta, koska liian itselle epämiellyttävä / vieras kirjoitustyyli vie minua aina ulos tarinasta. 

Hohto

Hohto - Stephen King

Ulkomaiset nykyteokset 4/4

Tässä kohtaa on sanottava rehellisesti, että kun valinta oli tehtävä tämän ja Kingin Se:n välillä, yhtenä valintaperusteena oli pituus. "Se" on todella pitkä kirja, eikä tällä aikataululla houkuta alkaa sitä lukemaan. Se veisi melkein 3. Game of Thronesin ennätyksen pisimpänä lukemanani kirjana :D. Muutenkaan en tykännyt Se-elokuvista, joten Hohto oli näistä ehdottomasti mieluisampi valinta. 

Hohto on yksi Kingin tunnetuimmista kauhuromaaneista, ja siitä on tehty myös tunnettu elokuva samalla nimellä (en ole vielä katsonut, joten en osaa antaa vertailua kirjan ja elokuvan välillä). Teoksessa esiintyvä kauhu on psykologista, mikä on mielestäni parempi vaihtoehto kuin geneeriset kauhuhirviöt. Teos perustuu Kingin omiin kokemuksiin, kuten alkoholismiin. Inspiraation teoksen juoneen ja miljööseen hän kertoo saaneensa hotellista, jossa yöpyi. Kirjan tapahtumapaikkana toimii hotelli, jolla on synkkä historia. Hotelli on talvisin poissa toiminnasta lumien vuoksi. 

Torracen perheella menee melko huonosti, ja isä Jack saa työn hotellin talonmiehenä talven ajalle. Jack on kärsinyt alkoholismista ja hänellä on vihanhallintaongelmia, ja on menettänyt aiemman työnsä opettajana, ja vaimo Wendy on meinannut erota. Hän uskoo voivansa hotellityön avulla hetkeksi rauhoittua ja korjata asiat perheensä kanssa.  Perhe jää yksin eristyksiin hotelliin kun viimeisetkin vieraat ja henkilökunta lähtevät talvikauden tieltä

Jackin pojalla, 5-vuotiaalla Dannylla, on outo kyky, hohto, josta poika ei ole kertonut vanhemmilleen. Hohdolla Danny pystyy esimerkiksi aistimaan muiden ajatuksia ja tekoja, olla yhteydessä ihmisiin satojen kilomerien päässä, sekä näkemään pätkiä menneestä ja tulevasta, mutta Danny ei vielä täysin ymmärrä tai hallitse kykyään. Hotellin kokilla Dickillä on Dannyn kanssa samanlaisia kykyjä ja Dick voi tarjota apuaan Dannylle asian suhteen.

Perheen asuessa hotellissa Danny alkaa kykynsä vuoksi nähdä erilaisia ahdistavia näkyjä. Hotellilla on kuitenkin vaikeuksia riivata Dannya, joten se ryhtyy riivaamaan Jackia, joka on jo valmiiksi melko ailahteleva. Kirja kuvaakin Jackin valumista aina vain enemmän ja enemmän hulluuden partaalle. Hänen käytöksestään alkaa tulla aina vain epävakaampaa, ja samoin myös asiat hänen mielensä sisällä menevät oudommiksi ja oudommiksi. Jack esimerkiksi näkee hotellin entisen talonmiehen, joka tappoi itsensä hotellissa, houkuttelevan Jackia tappamaan poikansa ja vaimonsa. Jack yrittää vastustaa hotellin vaikutuksia hänen mieleensä, mutta ei lopulta mahda mitään. 

Kirjassa ehdottomasti häiritsevintä oli se, kun pronominia "se" käytettiin välillä "hän" pronominin paikalla. Vaikka teen sitä itsekin puhuessa jatkuvasti, ei se mielestäni sovi kirjoitettuun kieleen. Psykologisena kauhuna teos on erinomainen. Hallusinaatioiden ja muiden harhojen ja outojen tapahtumien joukosta on enää hankala erottaa totuutta. Ihmismielen kammottava "pimeä puoli" pääsee teoksessa valloilleen.

En lukemisen jälkeen edes tiedä, haluanko vieläkään katsoa elokuvaa. King ei itsekään kuulemma erityisemmin pitänyt filmatisoinnista. Olen itse muutenkin niitä "kirja on parempi kuin elokuva" -tyyppejä, josta tuntuu että muutokset ja liika karsiminen pilaavat alkuperäisestä teoksesta annettavan kuvan.

Maaninkavaara

Maaninkavaara - Miika Nousiainen 2009

Kotimaiset nykyteokset 2/4

Martti Huttunen on suorastaan pakkomielteinen juoksusta. Hän ihailee ja palvoo vanhoja menestyneitä suomalaisjuoksijoita. Hän valmentaa pojastaan Jarkosta seuraavaa suomalaisen kestävyysjuoksun huippua. Kuitenkin Jarkko katoaa tullessaan laivalla takaisin Ruotsissa järjestetyistä juoksukisoista. Jarkon katoaminen (ja kuolema) iskee perheeseen kovaa. Perheeseen kuuluvat lisäksi tytär Heidi ja äiti Sirkka. Heidi on toinen teoksen päähenkilöistä, kun taas Sirkka on hiljainen hyväksyjä -tyyppiä. 

Kun Martti alkaa vihdoin toipua pahimmasta surusta ja shokista, hän siirtyy valmentamaan tytärtään Heidiä, joka on yläasteella. Tallainen ei olisi yhtään Heidin juttu, mutta hän suostuu helpottaakseen isänsä surua Jarkosta. Heidi haluaa lievittää isänsä pahaa oloa, mutta haluaisi silti pitää yllä omia tulevaisuudensuunnitelmiaan. Treenaaminen alkaa rennosti, mutta jo pian on intensiivistä ja rankkaa, ja Martti luonnehtii valmentautumista elämäntavaksi. Heidin huoneen koristeet vaihdetaan juoksulegendojen kuviin. Kaikki muu, esim. Heidin kiinnostuksen kohteet, kuin harjoittelu on turhaa. Lepopäivinäkään ei saa tehdä mitään, koska ne ovat lepoa varten. Martti laittaa tyttärensä juoksemaan joka aamu seitsemän kilometrin matkan kouluun, jossa hän myös itse on talonmiehenä. Itse Martti ajaa Ladallaan vieressä, ja tämä nähdäänkin kirjan kannessa. 

Heidi sinnittelee, mutta valmentautuvasta elämäntavasta tulee aina vain järjettömämpää. Martti uskoo tekevänsä rääkkitreenillä tyttärelleen hyvää, mutta tämä on eri mieltä. Heidi alkaa protestoida maalaamalla ja vastustamalla isänsä treeniä. Lopulta hiljaisena pysytellyt äitikin tajuaa, että hänen olisi pitänyt tehdä jotain ja puuttua asiaan.

Teoksessa seurataan vaihdellen sekä Martin, että Heidin näkökulmia. Nämä kaksi ovat raikkaan erilaiset. Heidi on nuori tyttö, hän puhuu ja ajattelee kuin nuoret tytöt. Martti taas on vähän päälle keski-ikäinen mies ja miettii vanhoja parempia aikoja ja ennen kaikkea kaikkeen juoksuun liittyvää. 

Olin jo etukäteen kuullut, että kirja on hyvä ja niin se olikin. Vaikka itse juoksu aiheena ei ole minulle kovin mielenkiintoinen, en ollut ollenkaan skeptinen tai miettinyt, etten tulisi nauttimaan lukemisesta. Teos on kuitenkin hahmoineen "psykoloisesti" mielenkiintoinen. Teoksessa myös riittää huumoria ja hauskoja ja värikkäitä vertauksia. 

Decamerone

 Decamerone - Giovanni Boccaccio (kirj. 1350-luku, julkaistu Suomessa 2004?)

Maailman kirjallisuuden klassikot 4/6

Tästä kirjasta riittää aika paljon sanottavaa, mutta yritän pitää lyhyenä. Kyseessä on historiallisesti monellakin tapaa merkittävä teos. Decameronea voidaan pitää ikään kuin kaikkien novellien alkulähteenä, ja on luultavasti tärkeä teos novellimuotoisen kirjallisuuden innoittajana. Decamerone antaa myös kuvauksen ihmisten elämästä keskiajalla, ja se onkin luultavasti melko luotettava lähde lukijalle eläytyä kyseisen ajankohdan maailmaan. Historallisena lähteenäkin teos on siis merkittävä. 

Seitsemän nuorta naista ja 3 nuorta miestä pakenevat mustaa surmaa (eli keskiajalla vallinnutta ruttopandemiaa) Italian Firenzestä maaseudulle. Maaseudulla he viettävät kaksi viikkoa.  Paossa ollessaan nuoret kertovat toisilleen tarinoita, 10 päivää on pyhitetty tarinoiden kerronnalle, mutta aina 1 päivä viikosta pidetään työpäivänä ja 1 pyhäpäivänä. Päivittäiset tarinatuokiot rakentuvat niin, että jokainen kertoo päivittäin yhden tarinan, mikä tekee 10 tarinaa per päivä (eli yhteensä 100 kertomusta). Tutkin kirjaa ja selvisi, että tästä tulee myös teoksen nimi. Deka on meille matematiikasta tuttu ja tarkoittaa kreikaksi kymmentä (10 nuorta, 10 tarinaa päivässä) ja nimen loppuosa tarkoittaa sitten ilmeisesti päiviä. Eli 10 päivää. 10 päivää kuunnellaan tarinoita. En osaa selittää sen paremmin, mutta mielestäni tämä oli kuitenkin ihan maininnanarvoinen asia. 

Teoksen kehyskertomuksena toimii nuorten pakeneminen maalle ja heidän elämänsä tarinoiden ulkopuolella, ja seuraa aina lyhyehkö pätkä muista päivän tapahtumista tarinoidenkerronnan ulkopuolelta. Eli siis nämä nuoret ovat se kehyskertomus. Kertoessaan tarinoita kukin kymmenestä henkilöstä on vuorollaan päivän "kuningatar tai kuningas", joka saa päättää minkä aiheista kertomuksia sinä päivänä kuullaan. Poikkeuksena on Dioneo, joka saa yleensä päättää viimeisenä kertojana oman tarinansa aiheen vapaasti. 

Tarinat ovat usein aika seksuaalisia ja/tai romanttisia, ja niitä pidettiin varmasti aikanaan kirkossa erittäin luokkaavina. Usein kirkolle pyhittäytyneet henkilöt kuten papit tai munkit sortuvat seksuaalisiin tai muihin syntisiin tekoihin, ja saattavat jopa houkutella toisten miesten vaimoja aviorikokseen. 

Ensimmäisen päivän tarinoiden aihepiiri on vapaa. Toisena päivänä aiheena ovat ihmiset, jotka ovat vastoinkäymisistä ja vastuksista huolimatta pääseet päämäärään. Kolmantena päivänä aiheeksi päätyivät kertomukset älykkäiden ihmisten älyllä saavutetut saavutukset ja neljäntenä surulliset rakkaustarinat. Viidennen päivän rakkaustarinat taas saavat onnellisemman lopun. Kuudennen päivän tarinoissa teemana on nokkeluus ja seitsemännen päivän teemana vaimojen kepposet, kun taas kahdeksantena päivänä on vähän vapaampi kepposteema. Yhdeksäntenä päivänä saa vapaasti kertoa haluamanlaisensa tarinan. Viimeisenä päivänä tarinat käsittelevät suurpiirteisiä ja jaloja tekoja. En nyt ehkä tämän kummemmin rupea tarinoita referoimaan, koska niitä tosiaan on se sata.

Manillaköysi

 Manillaköysi - Veijo Meri 1957

Kotimaiset klassikot 5/6

Pidin joululoman taukoa lukudiplomista ja kaikesta muustakin edes vähän kouluun liittyvästä. Luin kyllä silloinkin, mutta ihan omavalintaisia kirjoja. Tämän kuitenkin luin ennen loman alkua niin kirjoittelen nyt sitten niin hyvin kuin muistan muutaman viikkoa jälkikäteen kun en silloin jaksanut.

Kirja sijoittuu sota-aikaan Suomessa. Ellen ihan täysin erehdy niin tapahtumat toteutuvat jatkosodan aikaan. Teoksessa kuullaan kuitenkin muiden suusta myös talvisodan tapahtumia. Kyseessä on klassikkokaveri Sudenmorsiammen tavoin melko lyhyt teos, joten ei siitä myöskään ole niin paljoa kirjoitettavaa. 

Teoksen päähenkilö on sotilas Joose Keppilä, joka löytää maasta köyden, joka on arvokasta manillaköyttä. Joose päättää veidä köyden kotiin vaimolleen seuraavan loman koittaessa. Hän sotakavereidensa avulla kietoo sen kehonsa ympärille pukunsa alle, jotta sitä ei takavarikoitaisi. Köysi sidotaan kuitenkin tiukaalla ja se alkaa puristaa häntä, ja kotimatkalla junassa se puristaa hetki hetkeltä pahemmin. Junamatkalla kuullaan toisten, Jooselle tuntemattomien hahmojen kertomuksia sodasta. Kun Joose vihdoin pääsee kotiin, köysi on puristanut niin kovasti, että hän olisi melkein kuollut siihen ellei olisi viimehetkellä päässyt kotiin. Hänen vaimonsa joutuu leikkelemään köyden ja heittää palat pois tunkiolle. Näin ollen koko Joosen vaiva menee hukkaan. 

Näen teoksen juonessa jotain lastensatumaista opetuksellisuutta. Joose tekee lainmukaisesti jotakin väärää, ja saa rangaistuksen, vaikka sitä ei hänelle suoraan anneta jonkun kädestä. Kuten sanottu, hänen koko panoksensa ja kärsimyksensä menee hukkaan. Köysi, joka hänen piti tuoda kotiin on palasina tunkiolla, ja Joose itse on köyden runtelema. Hän uskoi hyötyvänsä tilanteesta, mutta lopussa hän joutuikin "maksamaan", eikä höytyjä ollutkaan.